maanantai 29. marraskuuta 2010

Lusikkakoruja

Lusikkakorukurssit ovat täällä kovasti suosittuja. Varasin kauan sitten paikan tälle iltakurssille, enkä mahtunut ensimmäiselle mutta onneksi järjestettiin toinen.
Viime kesänä onnekseni löysin näitä lusikoita aika mukavasti kirpputoreilta, nyt seuraavaksi mietintään miten sitten lusikanvarret käytetään.
Kurssi oli siis tänä iltana ja olen niin innostunut tästä tuunailusta.
Sain tehtyä kaikki "pohjatyöt", porailut ja hionnat kurssilla. Kotona jatkoin loppuun asti kun laitoin nämä koristelut.

Nämä lusikat eivät todellisuudessa ole ihan näin pyöreitä, tosin kyllä tavallista enemmän pyöreämuotoisia. Kuvakulma kuitenkin vähän vääristää.
Tuohon vasemmalla olevaan yritin pyöritellä ruusuja joten se sai myös ruusun koristeekseen.
Seuraavassa kokeilin kiemurrella ja keskelle löytyi upeakiiltoinen makeanvedenhelmi.
Oikealla olevasta hioin kaiken kultauksen pois ja reikiä syntyi harjoittelumielessä muutamia :) Siinä leijuu yksi suosikkiriipuksistani, pieni sudenkorento.
Riippuvat osat näyttävät kevyemmiltä kun koru on pystymmässä. Tuo dremelin käyttö vaatii kyllä lisää harjoittelua jotta saa vakaan käden.

Tässä korvisparissa kokeilin kirjainten punsselointia, en vielä tohtinutkaan yrittää mitään tekstiä kun tämäkin asia oli kokeilussa ensimmäistä kertaa. Se on nyt hankittava punsselointivälineet :)

Tässä vielä lopuksi pari kokeilua. Hioin vasemmanpuoleisen tuollaiseksi harjatun näköiseksi ja laitoin sitten samanhenkisen hopeasydämen.
Oikeanpuoleisesta yritin tehdä vähän hevinpää. En puhdistanut patinoitunutta mitenkään, vähän vain naarmutin, porasin reikiä ympäriinsä ja laitoin reikiin nuo hopealenkit. Sitten pari swarovskin kristallia roikkumaan. Poraamista piti vähän harjoitella, joten tuossa hevimmässä ne ovat toisella puolella ihan liian reunassa.
Kyllä piristää tällainen uuden oppiminen

14 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Kirjainkorvikset ovat suorastaan herkulliset, kiljuisin onnesta jos joululahjapaketistani ilmestyisi vastaavaa :D

Niina kirjoitti...

Voihan Vikki minkä teit :D aivan upeita... taitavia, tosi taitavia vaikka onkin ensimmäiset tuotokset ja olen edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä että repeisin liitoksista jos joulupaketista löytyisi tuollaiset kirjainkorvikset ... onkohan ne jo menneet????

Manteli kirjoitti...

Ihania nämä lusikkakorut, sudenkorento on ehdoton lempparini ja sydänkoru tulee hyvänä kakkosena. Kaikki ovat kyllä mahdottoman kauniita, ei uskoisi, että vanhasta lusikasta saa noin kiiltävän. Hevirokkari ihastuisi,jos saisi korvaansa tällaisen killuttimen, olisi tosi heviä:)
Inspiroivaa viikkoa sinulle!

Elina kirjoitti...

Tosi suloisia lusikoita!

Mags kirjoitti...

Ja kyllä piristää nähdä vähän uudenlaisia lusikka-koruja! Ihanat nuo kirjainkorvikset!! Joko Niina ne ehti!?

Akvis kirjoitti...

Aivan huippuihania! Kertakaikkisen valloittavia ja suloisia. Ei mikään ihme, että ovat suosittuja!

Kaunis kuva tuon pitsitaustan kanssa. Oikein henkii vanhoja hyviä aikoja... Ja silti niissä on jotain modernia.

Minäkin menin kesällä lompakko ojossa eräälle kirpparille, mutta vanhojen lusikoiden hinta oli niin ällistyttävä, että päätin ostamisen sijaan odottaa niiden ennemmin tipahtavan taivaasta.

Ninni kirjoitti...

Upeita. Kerrassaan upeita kaunokaisia. Ja on siinä ollut työtäkin, että saa jokaisesta noin upean yksilön. Upeita! Sanotaan vielä kerta kielon päälle;
U P E I T A ! ! ! !

helrii kirjoitti...

Niistä tuli todella upeita . Kiva nähdä ne ihan valmiina.

Vikki kirjoitti...

Kiitos teille jokaiselle ilahduttamisesta!

Nuo korvikset ajattelin pitää itselläni, kun kerään korviksia. Ulkomaantuliaisia ja kotimaisia käsintehtyjä tietyillä ehdoilla niin ajattelin että lisään nämä sinne kokoelmaan. Siellä on omaa tekoa ennestään vain yhdet poronluusta tehdyt.
Ostin tänään ne kirjain - ja numeromeistit, hinta oli reilusti alle kahdenkympin.
Lusikoiden hinta varmastikin nousee kysynnän myötä.

Kiitos helrii kurssista!

Gesi kirjoitti...

Onpa tosi hienoja lusikoita jokainen ja hienoja ideoita, vaikea valita suosikkia.
Ehkä kuitenkin nuo ensimmäiset joiden kuvioinnissa on jotain samankaltaista pitsimäisyyttä kun kuvausalustassakin. ;)
Tykkään!

Vikki kirjoitti...

Kiitos Gesi!

selma kirjoitti...

Voi että, mullakin ois nuita lusikoita iso nippu, mutta ei tuommosta kurssia missään...

Vikki kirjoitti...

Selma, kyllä varmasti löydät vinkkejä ilman kurssejakin.
Meidän kurssin ohjaajalla oli lehtileikkeitä ja kuvia. Lähinnä opin siellä miten näitä "koneita" voi käyttää hyödyksi.

yanmaneee kirjoitti...

jordan shoes
yeezy
kyrie irving shoes
christian louboutin shoes
timberland boots
yeezy boost 350
hermes handbags
lebron shoes
authentic jordans
yeezy shoes