Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elviira ja Simo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elviira ja Simo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. elokuuta 2011

Lapsettaako?

Olen toteuttanut viime aikoina sellaisia asioita joista olen haaveillut.
Viime kesänä ajoin ensimmäisen kerran moottoripyörällä joka oli yksi haave tuolta vuosien takaa.
Valokuvaus ja siinä kehittyminen on aina ollut haaveena. Nyt siihen taitaa löytyä aikaa, innostusta on ollut aina.


Otin yhteyttä keramiikka-artesaani Liadaniin ja hän valmisti nämä suloiset pöllöt toivomuksia kuunnellen. Äidin ristin Elviiraksi ja tomera poikanen on Simo.
 Tykkään kuvata luontoa ja halusin  kuvaamiseen jonkinlaisen "jutun". En ole niin kärsivällinen enkä taitavakaan että jaksaisin odottaa esimerkiksi lintua sopivaan kuvakulmaan ja perhosetkin karkaavat aina.  Ihan tämän blokkailun alkuaikoina löysin Mantelin kuvablogiin ja siellä saa nautiskella upeista luontokuvista.
Teksteissä taidan käyttää jonkin verran tyttären sanontoja siitä vaaleanpunaisesta lapsuusmuistokirjasta.
Jos teitä lapsettaa, tervetuloa kurkistamaan Elviiraa ja Simoa!