lauantai 14. huhtikuuta 2012

Kolme kirjaa

Laitan kerralla tämän kokonaisen pienen kirjaston. Korublogista tuntemani Inkku valmisti nämä ihanat rustiikkiset kirjat.


                                                       Pienenpieni käsityökirja




Koru on melko pitkä, laitoin ketjuun säätömahdollisuuden, enkä liimannut puuvillanarua kiinni jos joku haluisi vaikkapa kirjoittaa kirjaan pieniä käsityövinkkejä, se on ihan mahdollista! Helmet ovat puuhelmiä ja koristeena tavallinen nappi.





                                                              Pienenpieni fossiilikirja




Tämän korun materiaalit ovat laavakiveä, raitajaspista, mattaisia siemenhelmiä ja yksi tektiitti. Ihanat sulka-aiheiset keramiikkajutut ovat blogikaverini Haltiatulen Liadanin tekemiä. Jälleen jätin nauhan siten että sen voi halutessaan irroittaa. 



Pienenpieni lintukirja



Nämä akaatit muistuttavat jotenkin kirjojen selustoja. Ruskeat lasihelmet ovat afrikkalaisia käsintehtyjä helmiä. Kieputtelin vintagelangalla yhteen. Noissa valmiissa lenkeissä on välillä sellaisia yksilöitä joiden päitä on todella vaikea saada siististi yhteen, vaikka ihan huonoimmat heitän jo suoraan pois. Langat laitoin huvin vuoksi vaan :)   

                                               

26 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Oijee, komeita kaikki kolme! Ehkä tuo keskimmäinen nousee suosikiksi, todella hienot nuo Liadanin riipukset!

Othel kirjoitti...

Mahtavaa, internetissä uskotaan kirjaan! Mitä siitä sitten pitäisi ajatella, että tyhjään kirjaan... Kuinkas vain, runollisia koruja. Lintukirja on minusta maukkaimman värinen.

Unknown kirjoitti...

Hauskoja - ja kauniita :) IDEAA!!

Ninni kirjoitti...

Upeuksia ja kaikki niin erilaisia!! Ja mahtavaa, miten niin erilaisia ideoita saat laitettua, jotta koruistasi varmasti tulee uniikki <3

IhanHelmee kirjoitti...

Todella hienoa, että yhdistelet 2 muun ja itsesi luovuutta yhteen koruun.On sulla kyllä niin hyvä silmä persoonallisille koruille. Wau:)

kuparikukka kirjoitti...

Tosi kauniita kaikki, ja hienosti monen taiturin taidonnäytteet sidottu yhteen näissä koruissa. :)

sole kirjoitti...

Kaikki aivan mahtavia. Taidan tykätä eniten fossiilikirjasta, nuo lehdetkin ovat niin ihania kirjan lisäksi. Ja aika sopivasti karhea.

koruilija kirjoitti...

Näistä koruista tulee ihan mieleen ne jatkokertomukset, joita nuoruudessani kirjoittelimme kolmen porukassa. Toinen jatkoi siitä mihin edellinen lopetti - ihanaa, että sitä näkee koruilussakin :)

Niina T. kirjoitti...

Joka kerran kun vierailee blogissasi, saa huokailla ihmetyksestä. Ihastuttavia kirja-kaulakoruja. ♥

Annoin tuotteliaalle blogillesi tunntuksen! :)

Niina kirjoitti...

Voihan Vikki miten upeita. Taidokkaita värejä ja jokaisessa korussa oma tarina ja tunnelma. Mahdottoman kauniita.

Helinä kirjoitti...

Tosi kauniit ja aivan mahtavat värit!

Vikki kirjoitti...

Mags, kiitos! Keskimmäinen on oma suosikkini myös!

Othel,kiitos!
Mikähän olisi se ensimmäinen sana/lause jonka laittaisi tyhjään kirjaan, en ainakaan enää: "Rakas päiväkirja"

NinaÖ, kiitos!

Ninni, kiitos!
Nämä olivat tosi mukava haaste :)

IhanHelmee, kiitos!
Tämä on sitä blogimaailman rikkautta että löytää ihmisiä jotka tekevät sellaisia asioita joita sitten haluaa itselleen.

kuparikukka, kiitos!

sole, kiitos!
Nämä keramiikkaosat ovat ihania, tilasin jo lisääkin :)

Meke, kiitos!
Meillä oli tuolla Korukoplassa joku aika sitten yksi tälläinen haaste, siinä porukassa oli mukana 5 henkilöa. Se oli todella mukavaa!

Nafisan, kiitos!
Kiitos myös tunnustuksesta, kipaisen hakemassa!

Niina, kiitos!
Taas kun katselee kuvia, miettii tuon olisi voinut tehdä toisin :)

Helinä, kiitos!

Jaana kirjoitti...

Varsinkin tuo lintukirja-koru akaatteineen on aivan ihana, tykkään!

Unknown kirjoitti...

Aivan ihanat kirjat ja korut niille. Tykkään jokikisestä.

Gesi kirjoitti...

Vitsi nää inkun kirjat on mahtavia! Jokainen näistä on ihan nappi sommittelultaan ja värimaailmaltaan. Huikeaa! <3

Akvis kirjoitti...

Voi että on upeita, uniikkeja luomuksia!

Vikki kirjoitti...

Jaana, kiitos!

Amalia, kiitos!

Gesi, kiitos!

Akvamarin, kiitos!

Liadan kirjoitti...

Jeeee!! Niin hienoja taas ^.^

Maria Kupari kirjoitti...

Hienot sopuisat kokonaisuudet, aivan ihania!

Vikki kirjoitti...

Liadan kiitos ja kiitos :)

Maria Kupari, kiitos!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Voi että, miten ihanat korut! selasin korukuvia edestakaisin EHKÄ noin sata kertaa :)<3

Vikki kirjoitti...

Kati, kiitos!

Peikkonen kirjoitti...

Nää on kaikki niin osuvia!

Vikki kirjoitti...

Peikkonen, kiitos!

Susanna kirjoitti...

Hei Vikki!
Onko sulla vielä noita kirjakoruja? Nyt vasta ne näin ja ihastuin? Paljonko maksaa ja myytkö niitä?

t. Susanna

Vikki kirjoitti...

Hei Susanna!
Laitan viestiä!