lauantai 6. elokuuta 2011

Lapsettaako?

Olen toteuttanut viime aikoina sellaisia asioita joista olen haaveillut.
Viime kesänä ajoin ensimmäisen kerran moottoripyörällä joka oli yksi haave tuolta vuosien takaa.
Valokuvaus ja siinä kehittyminen on aina ollut haaveena. Nyt siihen taitaa löytyä aikaa, innostusta on ollut aina.


Otin yhteyttä keramiikka-artesaani Liadaniin ja hän valmisti nämä suloiset pöllöt toivomuksia kuunnellen. Äidin ristin Elviiraksi ja tomera poikanen on Simo.
 Tykkään kuvata luontoa ja halusin  kuvaamiseen jonkinlaisen "jutun". En ole niin kärsivällinen enkä taitavakaan että jaksaisin odottaa esimerkiksi lintua sopivaan kuvakulmaan ja perhosetkin karkaavat aina.  Ihan tämän blokkailun alkuaikoina löysin Mantelin kuvablogiin ja siellä saa nautiskella upeista luontokuvista.
Teksteissä taidan käyttää jonkin verran tyttären sanontoja siitä vaaleanpunaisesta lapsuusmuistokirjasta.
Jos teitä lapsettaa, tervetuloa kurkistamaan Elviiraa ja Simoa!


5 kommenttia:

Ninni kirjoitti...

Ihanaiset pöllöt ja toisessa blogissa leikkivät ihanasta kuurupiiloa <3

Manteli kirjoitti...

Kiitos Vikki ja sen verran aina lapsettaa, että on mukava seurata Elviiran ja Simon touhuja. Pöllöperheen seikkailuista voisit koota kuvakirjan perheen pienimmille, luulen, että menestys olisi taattu.
Mukavaa viikonloppua!

Vikki kirjoitti...

Kiitos Ninni!

Kiitos Manteli!
Toivonkin että lapset löytäisivät näistä kuvista jotain, kirjaa en sentään tohdi ajatella :)
Mukavaa viikonloppua myös siulle!

Anonyymi kirjoitti...

Minun"satusilmäni"löytävät Elviiran ja Simon taustalta ja kuvan vasemmalta useita eläin hahmoja. Katselkaapa tarkkaan! Kiva että sattumalta löysin blogiisi!

Vikki kirjoitti...

Hei Anonyymi!
Kiitos kommentista! En ollut huomannutkaan näitä hahmoja, katselin vain tällaisi teknisiä juttuja. Kiva kun kerroit,satusilmät näkevät enemmän!