sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Korukoplan haastekoru - Paperia, paperia

Otin tämän haasteen vastaan aika kirjaimellisesti, tähän koruun on paperin lisäksi käytetty vain kukkalankaa jolla kokosin ruusut.

                                                    JUHANNUSRUUSU


Miksiköhän tätä nyt luonnehtisi, ei tämä nyt ole oikein fantasiakorukaan vai onko koru ollenkaan?
Olisikin ihan mukava kuulla miten käyttäisitte tätä korua vai laitaisitteko ihan seinälle :)
Olen yrittänyt suoristaa tätä  lankaa mutta se pysyy kyllä ihan tässä mallissaan ja näin ihan kaulalla.


Ennen tätä koruntekoinnostusta olin ihan villiintynyt paperinaruun, tein enimmäkseen tällaisia"näköiskukkia" .
Näitä lankoja on hoitopöydän laatikollinen odottamassa uutta tulemista, olen tainnut jo sanoa aiemminkin       etten niistä raatsi luopua.  



Materiaalikulut jäivät varsin pieniksi.



                                                       Kokelin toisenkin kun niin innostuin tuosta paperin käytöstä. Askartelukaupasta ostettuja fanerikukkia joita uskon kortintekijöitten hankkivan. Päällystin ne ihan tavallisella sanomalehtipaperilla, tai ei nyt ihan tavallisella kun tuo kieli taitaa olla arabiaa. Paperi oli jollain tavalla vahamaisempaa mihin ollaan totuttu. Paperin liimasin erikeeperillä ja päälle laitoin kaksi kerrosta tuota lakkaa. Kun näytti vähän pliisulta niin kieputtelin ympärille epämääräisesti tuota samaa lankaa ympärille jota käytin helmien yhteen kieputtelussa.
                                                              





Käykäähän kurkistamassa Korukoplan sivuilta linkkejä toisten ideoihin ja kiitos jälleen ideoinnista, Mags!    



21 kommenttia:

Mags kirjoitti...

Nieleskellen ihailen tuota ekaa korua! Se on aivan liian kaunis mun kaulalle päätyäkseen :-D Siis niin romanttinen ja ihana Koristus <3
Ja toinen koru on sitten 'arkisempi' joten pääsisi kaulaankin! Sopii aika moneen asuun :-)

koruilija kirjoitti...

Herkkä kaunotar - onnittelut :)

Jaana kirjoitti...

Onpa kaunis! Upea toteutus.

Unknown kirjoitti...

Upeaa, sä oot kyllä virtuoosi :) tuo voisi koristaa vaikka morsiamen kaulaa! Ja nuo vanerikukatkin ovat kerrassaan upeita, huokaus.

outiriina kirjoitti...

ihana herkkä juhannusruusu vaikkapa nuoren kauniin morsiamen kaulalle... tai kesäisen kahvipöydän koristukseksi, siinä muodossa se voisi löytyä minunkin huushollsitani. minusta kun on nuoruus, kauneus ja morsmaikkuus jo kovasti kaukana takanapäin ;) sanomalehtikorut ovat myös kovasti minun mieleeni :)

Miina kirjoitti...

Voi miten upeita luomuksia! Jotkut ne osaa paperiakin käsitellä ihan tosta noin vaan... Nuo kukatkin ihan oikeen näkösiä :) eka kaulakoru menis ihan mainiosti kaulakoruna jonkun keväisen mekon kaverina... Vaikkapa tämän kevään ylioppilaalle sopis paremmin kuin hyvin!

leena kirjoitti...

Upeita! Ensimmäinen on romanttisen kaunis ja juhlava, toinen vähän arkisemmassa tyylikkyydessään ihan täydellinen!

Ninni kirjoitti...

Aivan ÄLYTTÖMÄN ihania nuo molemmat!! Mutta tuo eka on ihan saletisti fantasiaan hurahtaneen kesämorsiamen koru <3

Kaisa Reetta kirjoitti...

Ihanaiset korut!

Tuo ensimmäinen sopisi vaikka kevätkeijun juhlakoruksi <3

Korustamo kirjoitti...

Kauneutta kerrakseen, sopisi myös hiuksiin, kesämorsiamen kampaukseen!
Toinen koru on myös ihana:)

Suntsa kirjoitti...

Hurmaavia! Eka herkkis taideteos ja toka rokimpi. Hienosti keksitty ja toteutettu!

... rok kirjoitti...

olet niin osaava - materiaalien mestari!!!

Vikki kirjoitti...

Kiitos Mags!
Romantiikkaa siitä ei puutu :)
Täytyy kokeilla seuraavaksi miten pyöreitten puuhelmien päällystäminen sujuisi!

Kiitos Meke!

Kiitos Jaana!

Kiitos Tanja Marita!
Morsianta vähän ajattelinkin mutta millaiseen pukuun ja täytyy olla vähän ekohenkinen morsiankin!

Kiitos outiriina!
Kahvipöytään tuulihattujen ympärille :)
Täytyy kehitellä lisää noita sanomalehtikoruja!

Kiitos Miina!
Tein tosiaan paljon noita kukkia muutama vuosi sitten oli kissankelloja, päivänkakkaroita, apiloita jne.
Niin tosiaan, rohkealle nuorelle naiselle ylioppilaskuvaankin!

Kiitos Helmi!
Arkisempi koru on kyllä niin paljon monikäyttöisempi. Tämä toinen oli oikeastaan sellainen kokeilu.

Kiitos Ninni!
Toivottavasti tämä morsian ei vaan mene kuutamouinnille tämä koru kaulassaan tai ehkä tämä koru ei kärsisi siitä :)

Kiitos Kaisa!
Kyllä, juuri keijulle sopiva!

Kiitos Eila!
Tuota en tullut ajatelleeksikaan, voisihan sen kieputella hiuksiin!

Kiitos Suntsa!
Ovat kyllä toisiinsa verraten kuin yö ja päivä :)

Kiitos ...rok!
Olen tästä otettu :)
Tykkään niin kokeilla kaikenlaista!

Othel kirjoitti...

Tosi kaunis tuo Juhannusruusu! Mutta jäkimmäisen käyttöominaisuuksiin uskon enemmän. Varmastikin paperi täytyy suojata (esim. lakalla, kuten Arabian kukille teit), jotta koru olisi enemmän kuin yhden illan ihanuutta. Siinä mielessä Juhannusruusut voisivat olla mehevä luonnos, jota lähdet pohtimaan ja työstämään käyttökoruksi.

P.S. Tahdon ehdottomasti tuollaisen paperitorson! Miten, mistä??

Akvis kirjoitti...

Voi miten ihania ideoita olet toteuttanut! Kertakaikkiaan, olet kyllä virtuoosi!

Henna kirjoitti...

Oi vau, nää on upeita! Tosiaan jonkun ylioppilaan kaulalla tuo kaunis kukkanen toimisi ihanasti tai sitten juuri hiuksissa!

Unknown kirjoitti...

Molemmat korut ovat ihania. Mäkin ensin ajattelin jotakin sen tapaista kun sun ensimmäinen kaulakorusi, mutta onneksi vaihdoin. Tätäkin puulle limausta ajattelin joku kerta kokeilla. T:) Koralli

inkku kirjoitti...

Herttinen kuinka on paperi taipunut käsissäsi! Tosi nättejä koruja molemmat mutta tuo ensimmäinen on vaan jotenkin niin hurmaava!

Vikki kirjoitti...

Kiitos Othel!
Kransseinahan tuo paperinaru on erinomainen, ovat kestäneet aika hyvin lähes haalistumattakin muutamat vuodet.
Täytyisikin kokeilla jollain ohuehkolla suihkutettavalla lakalla.
Kuvausapulaiseni Helmi Torso tuttavallisemmin Helmi T. löytyi kirpparilta, jätin vielä sinne puh. numeroni ja olisin toivonut myyjältä yhteydenottoa jota ei kuulunut kun olisin ostanut toisen.
Se on jotain hyvin kevyttä materiaalia ja tausta on ontto tosin paperointi on tavallaan venytetty selän yli.

Kiitos Akvamarin!
Nämä paperikukkaset olivat yhden ajan suuri villitys, ehkäpä vielä joskus.

Kiitos Henna!
Tuota malliahan voi jonkin verran taivutellakkin.

Kiitos Koralli!
Kyllähän tässä paperissakin on monia mahdollisuuksia. Ajattelin seuraavaksi kokeilla miten aikakauslehtipaperi toimisi, siinä voi muotoon taivutellessa tulla niitä miten nyt sanoisi kulumakohtia.

Kiitos inkku!
Se on vaan niin suomalainen ja tuo kesän mieleen :)

Unknown kirjoitti...

No huh huh, sun käsissä paperistakin muotoutuu upeita korusia!

Vikki kirjoitti...

Nämä kukat olivat miulla aikamoinen villitys muutama vuosi sitten. Kuitenkin aika työläs projekti!
Kiitos Amalia!