lauantai 27. lokakuuta 2012

Moulin Rougen tanssijatar

Idea koruun lähti riipuksesta.
Harmi kun en saanut noitten viistehiottujen lasihelmien sävyjä kunnolla esiin.






Rusetin paikkaa tai ylipäätään rusetin laittamista mietin mutta saahan sen kyllästyessään pois. Rusetin väri on vähän lähempänä riipuksen sävyä kuin tässä näyttää.


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Fuyuka

Syksy on saapunut ja kohta on enemmän aikaa seurustella helmien kanssa.

Halusin tähän koruun japanilaista henkeä, johtuen tietysti tuosta riipuksesta. 



Japanin lipussa oleva punainen kiekko edustaa nousevaa aurinkoa. Tässä oleva musta kiekko ei tarkoita kuitenkaan sitä että musta aurinko nousee.


En olisi osannut millään ajatella vaaleanpunaisia kirsikankukkia tähän koruun, tämä väri tulee lipun voimakkaan punaisesta sävystä.


Nuo helmet muistuttavat lohikäärmeen munia ja kyllähän lohikäärmeet liittyvät myös japanilaisiin myytteihin.


Tässä vielä pikkulintu muistelee mennyttä kesää.   Mukavia loppusyksyn päiviä!

torstai 11. lokakuuta 2012

Kristiina

Tämä on vain pieni idea, tein rintaneulasta kaulakorun.
Ostin tämän huovutetun Kuningatar Kristiina- rintaneulan Miilia Design yritykseltä
En osannut kuitenkaan pitää rintaneulana, oli kyllä ihan kiva neuleessa tai villakaulaliinassa.


Ketju oli hyvin helppo upottaa huovutukseen ja  tämä pysyykin ihan nätisti neuleen päällä. Ketjun mattapintaisuus sopii mielestäni ihan hyvin huovutuksen kanssa. Istuu parhaiten reilusti solisluun alapuolella rinnan päällä.
Tämä on sellainen "varmojen päivien" koru kun Kristiina on noin itsetietoisen näköinen.

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Puolukoita

Olen villiintynyt puuhelmiin!



Harmikseni nuo kulmikkaat helmet loppuivat kesken, eihän tässä  näin pitänyt käydä kun olin  laskeskellut etä riittävät, tosin seuloin siniset ja turkoosit pois!
Näyttää kuvassa vähän hoopolta muttei kaulassa, siinä se näyttää juuri suunnitellulta ratkaisulta :)



Olen taistellut näkemisen kanssa tässä muutamia kuukausia, pienten osien käsittely on ollut vähän hankalaa esim. lukot. Joten korujen tekokaan ei ole oikein innostanut. Mutta eilen illalla huomasin että tämähän alkaa taas sujua. Yllättäen asia alkoi itsestään korjaantumaan ja vielä aika nopeastikin  ilman leikkausta johon aika oli jo sovittuna.  Innostuin tekemään illalla jopa kaksi korua.

torstai 20. syyskuuta 2012

Syyskuu

Sormet löytävät vain näitä syysvärejä, lämpimiä, hehkuvia syysvärejä!






                                Kynttilänvaloa ja iloa syksyyn!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Syyskoru

Syksy on ehdottomasti mieluisin vuodenaikani sekä väreiltään että muutenkin. Raikkaita aamuja, kauniita värejä sekä pimeneviä iltoja jolloin voi hyvällä omallatunnolla käpertyä nauttimaan olostaan sisätiloihin.


Syksyinen koru tarvitsee seurakseen syyskorennon. Nämä värit ovat mielestäni syksy :)


Pietaryrteissä on kauniita lämpimiä loppukesän sävyjä ja  tunnelmia.


                                    
Mukavia syksyisiä päiviä kaikille blogiystävilleni!


sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Sudenkorento

Laitan vielä yhden eilen syntyneen.
Laitan tämän siksi että uskotte että pystyn tekemään ihan jotain "asiallistakin" etten vaan leiki ja hupsuttele :D


Vuorikristallia, hopeaa ja muutama makeanvedenhelmi.


Nämä kukat toimivat inspiksen lähteenä ja tämä veden upea kimallus.


Tänä kesänä ihastuin myös ihan erityisesti sudenkorentoihin, tahtovat olla vain vähän liian vikkeliä kuvattavaksi. Tässä hopeinen sudenkorento asettuu hieman sivulle kaulalla.


Sudenkorennothan viihtyvät myös veden äärellä , tästä syntyi idea liittää sudenkorento riipukseksi.


Luonto innoittaa niin selvästi, erityisesti värimaailma, miksei muodotkin. Laitan jatkossa, ainakin osittain, mukaan sellaisen kuvan josta inspis syntyi.

perjantai 31. elokuuta 2012

Kesäaika

Silmät osuvat kirppareilla välillä ihan kummallisiin asioihin jotka alkavatkin näyttää ihan hauskoilta ja haasteellisilta. Niinkuin tämä kellotaulukin jonka emalipinta on kovia kokenut  mutta ei haittaa, se on tämän esineen historiaa.
En muuten käynyt tänä kesänä kirpparilla kuin kaksi kertaa, joten aikaisemmin suunnittelemani uusi kirpparituunausteema, olisi jo kolmas,  taitaa olla vähän katkolla ellei noista aiemmin hamstratuista  saa jotain aikaiseksi.


Tein eilen tämän korun vähän niinkuin menneen kesän muistolle! Jos olette kurkanneet tuonne toiseen blogiini ymmärrätte missä merkeissä tämä kesä vierähti :) Ja tuolla maita ja mantuja kontatessa sain monta koruideaakin.


Kellotaulu näyttää kuvassa jotenkin suhteettoman suurelta, kaulalla ei tätä vaikutelmaa kuitenkaan tule. Sijoittuu  sivummalle, vähän solisluun alapuolelle.


Joskus toivotaan että aika pysähtyisi! Tässä se nyt tapahtui kun liimasin nuo viisarit paikoilleen, alkuperäiset olivat kadonneet jonnekkin maailman melskeissä.

Mukavia tulevia syyskuisia päiviä!

tiistai 21. elokuuta 2012

Menninkäinen

Pitkästä aikaa syntyi koru, tein itselleni syksykorun. Tämä riipus on Haltiatuli-blogin Lauran tekemä minimenninkäinen. Ellette ole kurkanneet, käykääpä ihmeessä jos tykkäätte menninkäisistä ja  satu- ja fantasiamaailmasta!

Oli pakko pitää vähän taukoa kun tein talvella niin paljon ja vähän jopa urakkaluonteisestikin. Ideat ja into loppuivat. Nyt tuntuu taas siltä että nuo helmet alkavat jälleen houkutella.
 Olen koko kesän valokuvannut ja kulkenut luonnossa ristiin rastiin, nähnyt yhtä ja toista joten eipä ihme että tein menninkäiskorunkin :)



Keraamiset helmet kuin myös tuo keramiikkalaatta ovat Haltiatulen Lauralta. Vihreät isot helmet ovat ghanalaisia käsintehtyjä uusiolasihelmiä.

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Korukoplan kesähaaste - kukka


Katselin haastavasti näitä lankoja ja yhtä haastavasti puuhelmilaatikoita. Pystyisinkö tekemään korun ilman mitään kummoisempia välineitä ja ilman makrame-taitoja. Vaikkapa laiturilla ajankuluksi tehtävän korun.


Näillä välineillä pärjäsin. Kovetin langan pään erikeeperillä pujottelun helpottamiseksi, se rispaantui muuten koko ajan pujotellessa.


Ei muuta kuin kokeilemaan! Solmin ensin kuusi helmeä renkaaksi, mitäs sitten? Miten kiinnitän keskushelmen kun tuo lanka ei mene kahteen kertaan helmen läpi. Malli näyttää kyllä ihan kesäiseltä. Siinä nämä renkaat odottivat muutaman päivän ratkaisua.


Suunnittelu jatkui. Mutta älkää kysykö miten laitoin tuon keskushelmen :D En osaa selittää. painoin ja kieputtelin langan avulla se tuonne keskelle samalla kun yhdistelin kukkaset samaan lankaan. Laitoin vielä huomaamattoman liimatipan molemmille puolille helmeä.


Suunnittelin aluksi että jätän langanpäät pitkiksi kuten tuossa kolmannessa kuvassa näkyy. Se näytti niin kovin sotkuiselta joten katkaisin ne ja tässä tarvittiin liimatippa solmun päälle. Solmua on mahdoton saada helmen sisään.
Koru on tehty juuri tähän puseroon, eipä nuo solmut juurikaan erotu neuleta vasten.


Lukkoa ei tarvita, vain kevyt solmu. Tämähän ei istu sillä tavalla kauniisti laskeutuen vaan elää liikkeitten mukana, langat sekaantuvat toisiinsa ja koru pyörii miten mielii mutta sopii tähän vaatteeseen.

Toiset haasteeseen osallistuvat löydät TÄÄLTÄ.
Haasteen takana on jälleen ihanan puuhakas Mags, hänelle kiitokset!