maanantai 28. maaliskuuta 2011

Lasien lumoissa

Olin viime viikonloppuna Kansalaisopiston järjestämällä lasikurssilla. Ihan uusia asioita tuli kokeiltua. Tein kaikkiaan yksitoista riipusta jotka kaikki pääsevät esille, ei näistä raaski ainoatakaan paiskata seinään. Olin monta vuotta sitten eräällä lasinpuhalluskurssilla mutta siellä ei opeteltu näin tarkkoja puuhia ja tehtiin vain vihreästä lasimassasta. Tein vain ihan tavallisesta lasista, kirkas lasi on ikkunalasia, pullolasista sain nuo upeat vihreät sävyt. Olisi ihana päästä vielä tekemään ja kokeilemaan, mutta kun niitä uuneja ei ole joka nurkalla. Mietin laitanko ensin parhaat vai vähemmän onnistuneet, laitoin parhaat. Nämä ovat viimeisen päivän töitä kun aloin vähän ymmärtää miten värit saattavat käyttäytyä :) Huomasin taas senkin että nämä kukka-aiheet kiehtovat eniten. Ja juuri tämäntyyppiset värit. Näissähän on halkeamia ja monenlaisia virheitä, mielestäni ihan sopivissa paikoissa, tykkään näistä kolmesta kaveruksesta.
Oikeanpuoleinen on ensimäisen päivän kokeilu, laitoin kuparia tuonne lasien väliin ja sehän ei osannut käyttäytyä olenkaan ja kuvittelin että posliiniväri leviäisi kauniiksi utupilveksi. Vasemmanpuoleinen taas puolestaan päätti haljeta useampaankin suuntaan.

Porukan ressukat!


Sinisiä kokeiluja, vasemmanpuoleisen päälimmäinen lasi on ollut toisinpäin kuin alin ja tuloksesta tuli matta, lisäksi valkoinen posliinijauhe vain möykkyyntyi tuohon päälle, eikä siitäkään tullut lumituskupilveä. Kuplat eivät haittaa yhtään, voisko sanoa, sehän on elämää :)


Vasemmanpuoleinen oli myös ensimmäisen päivän kokeilu ja tämän perusteella päätin että sormeni ovat luodut kukkia tekemään, älkää nyt ottako vaan vakavissanne. Tarkoitus on vielä vähän pyöristellä näitä kulmia siistimmiksi.
Kyllähän tästä on vielä taivalta tuonne Jane Myrskyn taitoihin :D

15 kommenttia:

-Asta- kirjoitti...

Mielenkiintoista, en ole kokeillut itse. Kyllä on kivoja ja nättejä, kaikki uniikkeja kappaleita. Mukavaa saada kokeilla jotain uutta ja erilaista.

Niina kirjoitti...

Kerrassaan hurmaavia. Kukkaset ovat todellakin kauniita,sinussa hortonoomin ainesta :D Saas nähdä mitä kaikkea taiot näistä...

Kii kirjoitti...

Osa sulatuskorujen viehätystä on juuri tuo ennalta-arvaamattomuus. Koskaan ei etukäteen tiedä, mitä uunista löytyy... Väri käyttäytyykin ihan eri tavoin kuin kuvittelee tai lasi halkeaa väärästä kohdasta. Tosi kauniita riipuksia sait aikaan - suloisia kukkia tosiaan.

kuparikukka kirjoitti...

Sulla oli varmasti kivaa, kun teit näitä! :) Nää on mun mielestä upeita, just siksi kun on niin persoonallisia!

Manteli kirjoitti...

Mehukkaita värejä, kauniita kuvioita, tämä olisi varmaan kivaa, meilläkin pyörii opistolla lasinsulatuskurssi. Tekisi joskus mieli kokeilla...kun olisi aikaa.

Mags kirjoitti...

Yksi kukkien ihailija lisää ;-) Kiehtovaa, haluaisin kokeilla.

Unknown kirjoitti...

Wow, aikastas hienoja... ja vikoineenkin ihania :) jännää, taas yks juttu "tarttis kokeilla" -listalle :)

Unknown kirjoitti...

Ihania riipuksia, uuden kokeileminen ja oppiminen on aina kivaa.

Maikku kirjoitti...

Ensisilmäyksellä tykästyin sinisiin ja sit niihin toisiin ekapäivän kolmosiin, mutta kaikista saa taaskin upeita tekeleitä, ihan varmasti!!! Tekis mieli kokeilla tota hommaa, on vain seurattava milloin täällä olis jokin kurssi, helmet ovat kuulemma jonkin verran hankalampia kun pamahtelevat jossin vaiheessa palasiks...;)

Maikku kirjoitti...

Usotko mua mitä kirjoitin, koska varmuudeksi laitoin tuplana! Kaikesta huolimatta antoisaa loppukuuta toivotan....;)

Akvis kirjoitti...

Uusi aluevaltaus! Todella kauniita lasiriipuksia! Kauniisti sait heti kukatkin kukkimaan. Ja minusta kuplat ja sen sellaiset on ihania.

Miten niitä kulmia pyöristellään?

Muitakin kauniita juttuja tänne on ilmestynyt viime kommentointikierrokseni jälkeen. Kävin vielä hetken ulvomassa tuon viime vuoden puolella tekemäsi ja jo myydyn lusikkariipuksen äärellä. Se on ikisuosikkini.

Sara kirjoitti...

Upeita riipuksia! Lasinsulatusta vähän kokeilleena sanoisin, että sinulla on tämä homma hyvin hanskassa ja hortonimiainesta, kuten joku jo kehaisikin.

Vikki kirjoitti...

Kiitos Valokin värsyjä!
Voi miten paljon oliskaan asioita joita olisi kiva oppia.

Kiitos Niina!
Hortonoomi olisi oikeasti ollut unelma-ammattini.Floristiksi vieläkin haaveilisin :)

Kiitos Kii!
Tässä oli juuri se mielenkiinto kun väritkin muuttuivat, nyt kyllä tykkäsin että positiivisempaan suuntaan mitä ajattelin.
Onneksi laseissa oli ehjä pinta vaikka säröilyä tapahtui tuolla sisällä.

Kiitos Kuparikukka!
tykkäsin ihan kympillä!

Kiitos Manteli!
Järjestä aikaa edes kokeiluun, uskoisin että tykkäisit.

Kiitos Mags!
Samoin kuin Mantelille edellä!

Kiitos Tanja!
Epätäydellisyys voi joskus olla ihanaa :)

Kiitos Amalia!
Pitäisi silmäillä noita erilaisia kesäkursseja, ne parhaimmat taitavat täyttyä hetkessä.

Kiitos Maikku!
Uskon kun laitoit tuplana, tosin minä-ilkimys poistin sen tuplan :)
Helmiäkin olisi kiva kokeilla!

Kiitos Akvamarin!
Miten tuo luonto onkin aina niin lähellä sydäntä:)
Uskallanko sanoa että jollain hiekkapaperiviilalla muistaakseni saisi nuo terävimmät kulmasäröt pois. Jos on väärin ymmärretty niin voiko joku asiasta tietävä oikaista.
Muistan kun kerroit tykästyneesi siihen koruun, toivottavasti sillä on hyvä koti.

Kiitos Sara!
Mukava kuulla! Eikös olekkin mielenkiintoista puuhaa :)

Jane Myrsky kirjoitti...

Kiitos kovasti kehuista :D
Minulta jäis tuollaiset tekemättä, tai en ole kokeillut koskaan.
Nuo on kyllä kauniita ja persoonallisia. Ehkä minäkin joku päivä niinkuin kaikkea muutakin :D

Vikki kirjoitti...

Kiitos Jane!
Toivoisin kovasti pääseväni joku päivä siun oppiin/kurssille jos niitä vielä järjestelet :)