lauantai 4. helmikuuta 2012

4. Hiipivä lintu

Olen aina ollut kiinnostunut intiaaneista ja intiaani-kulttuurista. Jälleen kerran kaivoin  esiin kirjan jossa kerrotaan Pohjois-Amerikan intiaani-heimoista.
Intiaaneihin liittyvät elokuvat on usein tehty varsin julmiksi, sellaisiksi sormien välistä katsottaviksi.

Tämän korun voisin kuvitella intiaanitytön kaulaan, siitä syystä tämä nimikin. Tosin intiaanien tekemät korut ja käsityöt ovat valtavan kauniita ja suuritöisiä kaikkine pienine yksityisohtineen.



Luulisin että tämä on alunperin ostettu settinä kun olivat samalla myyjällä. Korviksiin vaihdan vain hopeakoukut ja ehkä jonkin pienen yksityiskohdan.



Nämä punasavihelmet ovat myös kirpparilöytö, niitä oli ihan reipas pussillinen. En tiedä miten muuttuvat käytössä kun lasitusta ei ole päällä, imevätkö esim. ihosta rasvaa. Mutta sopivat mielestäni näin tähän koruun.



Koru on melko pitkä ja tällä tavalla poikkean jälleen ihan tavoistani.

Nyt lähden ulos kuvaamaan tuota kaunista luontoa, täällä on pakkasta siinä 20 asteen paikkeilla. Yritän saada tuonne toiseen blogiin vähän talven tuntua :)

7 kommenttia:

IhanHelmee kirjoitti...

Voi, tule jo kesä!
Kyllä kelpaisi kesätuulessa tukka hulmuten juoksennella, jos olisi moiset inkkarikorut päällä.
Kauniit, todella kauniit!

Mags kirjoitti...

Koru on upea! Aivan kadehdin noita ihanuus-akaattejasi!!

Niina T. kirjoitti...

Hurmaava! Todellakin intiaani tytön kaulalle voisi kuvitella, ja vaikka vähän modenimmankin asvalttiviidakon kasvatille. Höyhenen keveys ja ilmavuus saven rinnalla saa aikaan kauniin kontrastin. ♥

Niina kirjoitti...

UPEA! inkkari meninkiä :D

Vikki kirjoitti...

IhanHelmee, kiitos!

Mags, kiitos!

Nafisan, kiitos!

Niina,Kiitos!

Kaisa Reetta kirjoitti...

Tykkään tämän korun värimaailmasta tosi paljon. Hieno riipus on piste iin päälle!

Vikki kirjoitti...

Kati, kiitos!