sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Viherrys lisääntyy päivä päivältä

Hämmästyttävää miten nopeasti viherrys on alkanut lisääntymään ihan tämän viikonlopun aikana, silmut pullistelevat suuremmiksi ihan silmissä. Tuskin maltan odottaa että pääsen puutarhan kimppuun. Tämä kuva on parin vuodentakainen ja maisema on muuttunut jonkin verran tästä, niinhän se on jotain täytyy
aina vähintään siirrellä ja jotain uuttakin tekee aina mieli hankkia. Piha on vähän soveltaen japanilaishenkinen, kiviä ja mehikasveja, mutta vähän liian runsas ollakseen ihan puhtaasti japanilainen.
Tämä koru on jo aika vanha, tein sen mummoani muistellen. Laitoin tämän ihan äitienpäivän kunniaksi. Nämä napit olivat hänen ruudullisen mekkonsa yläosassa, selvästi monet pesut kokeneina ja elämää nähneinä.
Ja lanka on mummon kehräämää pellavalankaa. Väri on luonnossa kauniin vihreä vähän kuin kuivunut heinä, en vaan saanut sitä sävyä millään tähän kuvaan.

Vihreitä helmiä lopuksi. Olen kuvannut nämä helmet oikeastaan kahdesta syystä. Yritän opiskella kivien nimiä, miksi ne aina unohtuvat? Toinen syy, voin helposti näyttää millaisia helmiä on varastossa jos joku haluaa jonkun tietyn sävyisen korun.
Tässä oli tälläkertaa viherrystä kerrakseen.

7 kommenttia:

Leonida kirjoitti...

Ihana tarina vihreällä korullasi! Ja upeat koruvarastot myös! : )

Jane kirjoitti...

Kaunis korutarina ja tämäkin kivilaatikko on silmänruokaa.
Minä odottelen tänä vuonna vihreyden tulevan räjähtämällä, heti kun lämmin päivä tulee:D

Manteli kirjoitti...

Kauniin vihreä koru. Tämä uusiokäyttö varsinkin läheiselle henkilölle kuuluvista esineistä on ihana ajatus.

Pirita kirjoitti...

Voi vihertäisipä jo täälläkin mutta ei... ruskea on pääväri vielä mutta tuomessa alkavat silmut jo aavistuksen vihertää, muissa puissa ei vielä näy. :(
Tuo Magsin perhosen ympärille tehty kesäkoru on kyllä ihana ja raikas! Ja helmilaatikot taas tuovat väriterapiaa!

Vikki kirjoitti...

Kiitos!
Mummo oli miulle erittäin tärkeä ihminen :) Perin kaikenlaisia käsitöitä joiden aika on oikeastaan nyt vasta tullut.
Nythän on luvattu lämpöaaltoa, toivotaan ettei menisi ohitse.

http://marjonsivuilut.blogspot.com/ kirjoitti...

Ihana vihreä koru!!Nuo kukat ja napit yhdessä on kiva idea!!
Tuo vihreiden laatikko voisi kyllä meiltäkin saada rakastavan kodin :)
Vihreä on niiiiin ihana väri!

Vikki kirjoitti...

Kiitos!
Kohta saamme kaikki vihreän ystävät nauttia kaikista vihreän eri sävyistä.