lauantai 11. lokakuuta 2014

Tunnelmasta toiseen

Olen tosi iloinen siitä ettette ole täältä mihinkään kadonnet  vaikken ole moneen kuukauteen tehnyt korun korua.
Olen vain kuvannut, sen mitä aikaa on jäänyt.
Kadotin täältä keväällä koko lukijalistani, enkä vaan ole saanut koottua takaisin kuin murto-osan.
Nyt olen sellaisessa elämäntilantessa että viikossa jää kaksi arkivapaata tehdä näitä ihan omia juttuja, tietysti kaiken kotitouhun lisäksi.


 Syksyihmisenä tykkään ihan valtavasti näistä syksyn lämpimistä väreistä, jotka sitten inspiroivat aloittamaan tämän korun.
Olin käsityöntekijöitten/harrastajien kirpparilla myymässä tarpeettomaksi jääneitä tarvikkeita ja sieltä löysin noita riipuksena olevia keramiikkanappeja.


 Riipuksen ripustus on vähän omaperäinen tuossa silkkinauhassa, mutta päätin että saa olla noin kun en muutakaan keksinyt :) Voihan sen muuttaa jos keksin fiksumman idean.


 Sitten tuli into tehdä toinenkin koru ja ihan eri värimaailmaa. Löysin muuten näitä nappeja kahta sävyä, lisäksi ihanan rouheita savihelmiä.








Vähän huono kuva näistä herkullisista materiaaleista. Osa odottaa liimaa, osa rei'ittämistä, osa pätkimista, jospa tämä tästä...

18 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Kauniita koruja!
Minäkin tykkään syksyn väreistä :)!

Kiva, kun teet taas koruja.

Mamma A. kirjoitti...

Aivan ihanat korut ja riipuksen ripustussysteemi on piste iin päälle-älä ihmeessä muuta sitä:D

Between kirjoitti...

Kauniita koruja. Erityisesti tuo punasävyinen on herkullinen, kuin pihlajanmarjoja.
Minustakin ripustussysteemi sopii hyvin koruun, joten en kyllä muuttaisi.

Mags kirjoitti...

Hei, ihanaa!
Kyllä tuo eka syksyn väreissä on aivan yliveto! Aivan mainioita nappeja löysit ja tarvikekasassasi on niin tutun näköisiä aineksia, ainakin luonnosta kerätyt :-)

Liplatus kirjoitti...

Ihania syksyn värien tunnelmaisia koruja.

Korustamo kirjoitti...

Kauniit värit! Vaaleampi kävi sieluuni enemmän tänään<3

enkulin käsityöt kirjoitti...

IHANAT VÄRIT

Helinä kirjoitti...

Voi miten kaunis syksykoru toi eka ja kaunis värisltään on myös tuo sinisävyinen:-)

Marita kirjoitti...

Kauniita ja persoonallisia koruja.
Ja Ahh mitkä värit♥

MiunMaun kirjoitti...

Todella herkullinen tuo ensimmäinen! Kaik hienoja, vaan syksyn värit ovat niin itseä, että ihan huokaus pääsi ihastellessa.

kirsema kirjoitti...

Voi miten kauniita kaikki, mutta syksyn värit v ei sydämeni!

Susanna kirjoitti...

Hei Vikki! Kiva kun palasit blogiisi taas ;) Kauniit värit koruissasi! Kivaa syksyä!

JaanaMarjo kirjoitti...

Ihanat värit ja kauniit kortut. Ekan korun värit viehättää erityisesti.

Vikki kirjoitti...

Kiitos Jaana!
Syksy on paras vuodenaika väreineen kaikkineen!
Yritän innostua uudelleen!

Kiitos Mamma A.
En taida muuttaa, kun kerran keksin näin hienon idean :D

Kiitos between!
Välillä tulee vaikeasti ratkaistavia pulmia, kuten tämäkin, mutta onhan tuo luonnonmateriaalia!

Kiitos Mags!
Samoista materiaaleista tein jo yhden ja pidän edelleen sitä yhdestä parhaimmistani, josta en olisi hennonnut edes luopua :)

Kiitos Liplatus!
Kyllä tämä luonto inspiroi tekemään!

Kiitos Eila!
Sinisävyinen on kyllä rauhoittava tunnelmaltaan. Väreillä on kyllä merkillinen vaikutus!

Kiitos enkkulin käsityöt!

Kiitos Helinä!
Seuraavaksi ajattelin violettia tunnelmaa!

Kiitos Marita!
Miten kiva oli pitkästä aikaa miettiä värejä ja suunnitella!

Kiitos MiunMaun!
Tänään oli pilvinen päivä, mutta silti oli niin kaunista kaikkine ruskaväreineen!

Kiitos kirsema!
Meitä syksyihmisiä nämä ylimmän korun värit viehättävät.

Kiitos Susanna!
Tuolla jo pari uutta suunnitelmaa on odottelemassa joten enköhän tähän koukkuun taas jää :)

Kiitos Ame Amebadonna!
Noissa puuhelmissä on aika herkulliset värit, niitä oli niin mukava hypistellä :)

Kaisa Reetta kirjoitti...

Oijoi, miten kauniit ja raikkaat korut! <3

Kaisa Reetta kirjoitti...

Oijoi, miten kauniit ja raikkaat korut! <3

Kiiris kirjoitti...

Mausteisia ihania värejä... Hyvä sinä!

Vikki kirjoitti...

Kiitos Kaisa Reetta!
Puuhelmet ovat oikeastaan aika kiehtovia!

Kiitos Kiiris!
Nämä mausteiset ovat lempivärejäni!